|
|
|
|
Kiskon Työväen Urheilijat ry:n toiminta alkoi vuonna 1977, jolloin Aijalan Ahjon ja Kiskon Kiistaveikkojen toiminta päätettiin. Seuran toimintaa päätettiin laajentaa koko Kiskon kuntaa käsitteleväksi. Seuran päälajeina olivat silloin hiihto ja palloilu. Ensimmäinen Aijala Hölkkä järjestettiin 1978, joka on muodostunut perinteeksi. Pesäpallo tuli lajeihin lisäksi vuonna 2005 ja sitä pelataan kesäkautena harrastemielessä.
Seura osti Tanhumäen tanssilavan vuonna 1986, joka tuhoutui tulipalossa kaksi vuotta myöhemmin, mutta aktiivisten ihmisten ansiosta lava rakennettiin uudelleen muutamassa vuodessa. Tanssilava toimii kesäisin, lavaa vuokrataan yhdistyksille ja yksityisille ihmisille juhlapaikaksi.
|
|
|
|